• philia

Kun synnytys ei sujunutkaan

Päivitetty: 19. maalis 2019



Kaikki meni riittävän hyvin. Sylissäsi on täydellinen, pieni vastasyntynyt. Oma lapsi, ehkä se kauan odotettu esikoinen. Mieli on kuitenkin edelleen synnytyksessä. Niissä asioissa, jotka menivät eri lailla kuIn ehkä toivoit. Olet kiitollinen terveestä lapsesta. Olet ehkä kiitollinen omalle kehollekin. Kuitenkin, jokin painaa. Ehkä tapa, jolla sinuun suhtauduttiin. Ehkä yksinjäämisen tunne. Hallitsematon pelko. Kipu yllätti ja järkytti. Voi olla, että jotain tapahtui, etkä saanutkaan synnyttää normaalisti alateitse.

Suomalainen järjestelmämme upeine kätilöineen ja neuvolajärjestelmineen on aivan loistava. Siitä onkin syytä olla kiitollinen. Lapsi- ja äitikuolleisuus on maailman pienintä. Haluan kuitenkin nostaa esiin tekijöitä, jotka vaikuttavat synnytyskulttuuriimme ja sitä kautta muokkaavat kokemustamme, tiedostimme sen tai emme. Nämä vaikuttavat varmasti myös synnytyspelkojen muodostumiseen.

Synnytyspettymys on vaiettu, mutta yleinen kokemus. Vaikenemista lisää monesti hyvää tarkoittavat kommentit: "No jäitte sentään kumpikin eloon!". "Olisit kiitollinen saamastasi tuesta, kyllä meillä Suomessa on asiat niin paljon paremmin, kuin muualla!". "Älä sitä enää murehdi, keskity vauvaan!".

Tässä myös viesti läheisille ja ammattiauttajille, erityisesti kätilöille ja muulle synnytyshenkilökunnalle: älä vähättele subjektiivista kokemusta. Äitejä ei auta sen kuuleminen, että jollakulla on ollut vielä haastavampi synnytys. Voimaannuttaminen on sitten eri asia. On todella parantavaa pohtia, miten kaikesta synnytysrytinästä ja "mä-en-pysty-tähän" kokemuksista huolimatta pystyi, osasi, pärjäsi. Mutta tämän pitää tulla äidin itsensä suusta! Muuten se ei auta.

En lähde sen kummemmin purkamaan trauman ja kriisin (esim. voimakkaan pettymyksen) eroja. Kummassakin tapauksessa subjektiivinen kokemus asian kohtaamisen tarpeesta ja kuulluksitulemisen halusta on kaikista merkityksellisintä. Trauman käsitteleminen on kuitenkin äidin hyvinvoinnin kannalta erityisen tärkeää. Keskusteluavun ja vaikkapa kehoterapian hakeminen on aina enemmän kuin hyvä ja monesti todella parantavaa. Ei ole niin pientä pettymystä tai niin suurta traumaa, etteikö apua kannattaisi hakea.

NÄMÄ NELJÄ KOHTAA OVAT SELLAISIA TEKIJÖITÄ, JOTKA MIELESTÄNI VAIKUTTAVAT MONIEN ÄITIEN (JA YLIPÄÄTÄÄN IHMISTEN) KOKEMUKSEEN SYNNYTTÄMISESTÄ

1. SYNTYMINEN JA KUOLEMINEN ON SIIRRETTY KODEISTA SAIRAALOIHIN

Tämä ei ole "ennen oli paremmin" jupinaa, vaan toteamista. Elämänkaaren luonnollinen kulku on typistetty siten, että sen alku ja loppu tapahtuu useimmiten pois kaikkien katseiden alaisuudesta. Ulskon, että moni ei haluakaan muutosta tähän, ja se on ihan fine. Ei voi kuitenkaan vähätellä, etteikö sillä olisi merkitystä siihen, miten mystisinä ja kaukaisina tapahtumina me koemme elämän ja kuoleman. Kuitenkin kumpikin voi olla äärimmäisen vaikuttava ja positiivisella tavalla elämää muuttava kokemus todistaa. Me pelkäämme ja vierastamme kaikkea meille tuntematonta, se on ihmisyyttä. Haluammeko kuitenkaan, että ns. päätapahtumat kuuluvat tähän vierastamisen ja pelon kulttuuriin?

2. KONTROLLIN IHANNOINTI

Meitä naisia kasvatetaan länsimaisessa yhteiskunnassa siihen, että oman kehon tulee olla jatkuvan kontrollin alaisena. Kontrolloi, että paino pysyy sopivissa rajoissa. Kontrolloi fyysistä kuntoa. Kontrolloi sitä, että raskaus sujuisi mahdollisimman terveellisesti. Ja sitten pitäisi yhtäkkiä luopua hyvällä tavalla kontrollista, ja vain "päästää synnytys tapahtumaan". On vaikea päästää hvyällä tavalla irti, jos irtipäästämistä ei ole harjoitellut! Saati ei edes tiedä, että siitä olisi hyötyä. Ja siitähän on. Mielestäni myös kivun pelkääminen on tosi luonnollista. Siksi on myös epäluonnollista ajatella, että yhtäkkiä synnytyskipua ei saisikaan pelätä, koska se on "luonnollista". Niinhän se on, siksi suhdetta kivun tuntemiseen ja sen hallintaan on tärkeä harjoitella, vaikkapa hengitys- ja mielikuvaharjoittein.

3. KEHO-MIELEN VÄHÄTTELY

Medikaalinen synnytys keskittyy 95% fyysisyyteen vaikka tiedämme, että rauhallinen, rento mindset edistää synnytyksen luonnollista kulkua parhaiten vaikuttaen synnytyksessä tarvittavien hormonien (mm. oksitosiini) eritykseen, mikä taas vaikuttaa esimerkiksi kivunlievitykseen ja sen kestämiseen, avautumisen nopeuteen sekä myös äidin ja lapsen välisen siteen syntyyn sekä imetyksen käynnistymiseen. Ja kaikenlaiseen henkisfyysiseen palautumiseen. Mieli luo suuret raamit sille, minkälainen synnytyskokemuksesta muodostuu. Mielen "treenaamisen" tärkeyden tulisi mielestäni kuulua jo neuvolan ekojen käyntien keskusteluihin. Oikeastaan oman mielen ymmärtämistä ja siihen vaikuttamista tulisi harjoitella alakoulusta asti.

4. OMAT SUORITUSPAINEET

Vaikka synnytyskulttuuri on siirretty pois silmien alta, on osa synnyttäjistä niin fiksautunut saavuttamaan täydellisen synnytyskokemuksen, että odotusarvon mennessä pieleen seuraa suoranainen masennus. Onkin todella, todella tärkeä muistaa, että vaikka kaikki ei menisikään kuten Strömsössä, menee takuulla 100 asiaa paremmin siksi, että olet valmistautunut. Tässä päästään taas irtipäästämisen harjoitteluun ja oman mielen treenauttamiseen. Asioiden hyväksyntä on nimittäin aivan yhtä tärkeää, kuin asioiden tietoinen toteuttaminen. Omassa synnytyksessäni meni moni asia erilailla, kun toivoin, mutta olen silti todella iloinen, että olin valmistautunut ja ottanut selvää asioista...pärjäsin nimittäin oppimieni asioiden ansiosta ensimmäiset 24h todella mainiosti!

Tässä on iso ja tärkeä aihe, jonka parissa työskentelen. Tulen siis varmasti kirjoittamaan lisää sekä kulttuurisesta että yksilöllisestä suhtautumisesta.


Mippi



25 katselukertaa

© 2019 Philia. Proudly created with Wix.com