• philia

Sallitko itsellesi levon?

Päivitetty: 19o maalis 2019



Olet saattanut kuullut englanninkielisen työelämätermin, mental health day. Mielenterveyspäivä. Sillä tarkoitetaan sitä, kun työntekijä ottaa sairaslomapäivän jonkin muun kuin fyysisen sairauden tai oireen vuoksi. Esimerkiksi uupumuksen.

Haluan olettaa, että suurin osa ihmisistä on vastuullisia siten, että sairaslomaa ei anota turhaan. Se, että töihin ei vaan huvita mennä, on eri asia ja kertoo monenlaisista ongelmista. Nyt puhutaan kuitenkin ennaltaehkäisystä. Toisin sanoen säästetyistä euroista - ja väistetyistä sairastumisista.

Uskon, että monella meistä on kokemus siitä, miten keho kyllä osaa ottaa levon jos emme sitä itsellemme salli. Flunssa on tyypillinen lievähkö vaakatasoon kaataja, joka kuitenkin voi toistuvana kertoa paljonkin elimistön ylirasituksesta ja jatkuvasta kortisolissa kylpemisestä. Burn out on toinen ääripää. Siitä ei viikossa palaudutakaan työkykyiseksi, saati ihan samaksi ihmiseksi.

Kuvittele itsesi työnantajaksi tai mieti omaa yritystäsi. Kumpaan uskoisit, että sinulla olisi enemmän varaa - siihen, että työntekijä silloin tällöin ottaa tarvittavan lepopäivän. Keskittyy itseensä, nukkuu, syö hyvin, urheilee stressiä pois. Käy mökillä. Näkee ystäviä. Mitä tahansa positiivista, jonka ansiosta hän palaa takaisin töihin virkeämpänä ja paremmalla tuulella. Vai siihen, että "työt eivät kysy fiilistä, viikonloppuna ja lomalla pitää osata palautua."

Ennaltaehkäisyn matematiikka tuntuu olevan hirvittävän vaikea laji. Lyhyen ajan säästöt houkuttavat, vaikka se tarkoittaisi pidemmän ajan menetyksiä. Yritysten potentiaalisesti menetetyt eurot eivät siis johdu työntekijöiden yksittäisistä mielenterveyspäivistä. Kuten monessa muussakin yhteiskunnallisessa ilmiössä, ne johtuvat inhimillisten tarpeiden huomiottajättämisestä. Ihminen ei ole kone. Silti kulttuurimme juhlii niitä, jotka siltä vaikuttavat.

Mikään ylirasitustila ei kerry lyhyessä ajassa. Pitkäaikainen itsensä äärirajoille vieminen johtaa ennen pitkää johonkin. Mikä kannustaisi meitä uskomaan levontarvetta, ottamaan sen vakavasti?

Minä haluaisin työskennellä sellaisessa palkkatyössä, jossa esimieheni kannustaa pyytämään ylimääräistä vapaapäivää, jos sellaisen tarpeelliseksi koen. Yrittäjänä minulla on vastuu kuulostella omaa vointia ja omana pomonani sallia lepo ja palautuminen. Työntekijöilleni haluaisin tehdä selväksi, että heidän kokonaisvaltainen tyytyväisyytensä on minun kokonaisvaltainen voittoni,

Levännyt ja rento ihminen on kiireaddiktoituneessa yhteiskunnassa harvinaisuus. Palautetaan siis inhimillisyyttä takaisin, koko ajan enemmän. Aloitetaan jostain ja helpointa on aloittaa itsestä. Mitä lepoa voisit sallia tänään itsellesi ja läheisillesi?

Mippi


0 katselukertaa

© 2019 Philia. Proudly created with Wix.com