• philia

Paniikkikohtaukset hallintaan

Päivitetty: 19o maalis 2019



Meillä on hyviä uutisia. Paniikkikohtaus ei ole sairaus, josta on pakko kärsiä koko elämä. Niiden tuloa voi ehkäistä ja oireita voi oppia hallitsemaan.

Ehkäise vähentämällä stimulantteja sekä kuormitusta

Oletko tullut ajatelleeksi, että ylikuormittunut hermosto saa aikaan samanlaisia tuntemuksia kuin jokin pelottava asia?

Paniikkikohtaus voi saada alkunsa monesta eri syystä, esimerkiksi pelottavasta kokemuksesta tai kuormittavasta elämäntilanteesta, ja kroonistua paniikkihäiriöksi stressin vuoksi.

Elämäntavat ovat ratkasevan tärkeässä osassa, kun halutaan ehkäistä oireita tai opetella hallitsemaan paniikkipulmaa.

Piristeet, kuten kahvi, sokeri tai energiajuomat stimuloivat herkistynyttä hermostoa liiaksi. Jos taustalla on liian vähän laadukasta unta, raskas elämäntilanne tai tilanteeseen nähden liian rasittavaa fyysistä rasitusta, hermosto joutuu koville. Mieli ei kuitenkaan aina huomaa hermoston olevan tiukilla, eikä ihminen siksi osaa muuttaa tapaansa toimia. Lopputuloksena voi olla erilaisia pulmia, kuten paniikkioireilua, jännittyneisyyttä ja ahdistusta.

Mitä tehdä ehkäisyksi?

Kannattaa aloittaa siitä, että etsii omasta elämästä kuormitustekijät ja puuttuu niihin. Stressihormoneja buustaaville stimulanteille kannattaa myös uhrata ajatus. Voisiko esimerkiksi kahvin vaihtaa kofeiinittomaan, raskaat treenit kevyempään, vähentää sokerin syömistä tai krapulaa?

Hallitse muuttamalla tulkintaa

Paniikkihäiriöstä kärsivä on herkistynyt havaitsemaan oireita. Aiemman kokemuksen perusteella hän tulkitsee tuntemuksen uhkaavaksi. Kun tuntemukset tulkitaan pelottaviksi, kehoon erittyy adrenaliinia joka lisää fyysisiä tuntemuksia. Ne taas lisäävät pelkoajatuksia ja tilanne kehttyy paniikkikohtaukseksi. Sitten ikäänkuin pelätään pelkoa.

Mikäli hermosto on herkistynyt fyysisille tuntemuksille, kuten kiihtyneille sydämen lyönneille, huimaukselle tai kuumasta säästä johtuvalle ahdistukselle (jotka siis ovat normaaleja, vaarattomia tuntemuksia), aloitetaan siitä, että annetaan hermostolle mahdollisuus palautua paremmin.

Oireita voi silti tulla, mutta niihin liittyviä tulkintoja voi olla helpompi lähteä työstämään kun oireita vahvistavat stimulantit on poistettu.

Kun oivaltaa, että esimerkiksi sydämen kiihtynyt syke on täysin normaalia jännittävällä hetkellä, on helpompaa rauhoitella itseään. Tällöin on mahdollista vaihtaa pelkoajatus ajatukseen hallinnasta tähän tapaan:

”Huomaan tässä kaupan ovella, että sydämeni syke on kiihtynyt. Se on luonnollinen merkki siitä, että jännitän, mutta voin vaikuttaa tilanteeseen. Tiedän, että mistään vakavasta ei ole kyse vaikka olo on juuri nyt epämukava. Voin rauhoittaa kehoani aktivoimalla parasympaattista hermostoani hengittämällä syvään ja rauhallisesti. Pikkuhiljaa tunne helpottaa, kunhan siedän sitä hetken aikaa. Minun ei tarvitse lähteä paniikin mukaan.”

Oma kokemukseni paniikin hallinnasta

Kärsin tukehtumisen pelosta, mutta päädyin vahingossa snorklaamaan luolaan. Snorklaus tapahtui cenotessa, eli veden täyttämässä maljamaisessa luonnonkuopassa, josta johtaa luolasto maan alle.

Aluksi snorklailin luonnonaltaassa, mutta sitten jatkoimme matkaa oppaan perässä korkeahkoon luolastoon. Yllättäen luolasto muuttui matalaksi. Kun pääni oli pinnan alla ja snorkkelini raapi luolan kattoa, huomasin jännityksen vaihtuvan ahdistukseksi. Sydän tykytti ja puristava tunne valtasi kehon. Tunsin pakottavaa tarvetta nousta ylös haukkomaan henkeä. Se ei ollut mahdollista. Jos olisin panikoitunut, olisin lyönyt pääni luolan kattoon ja hukkunut. Ainoa vaihtoehto oli pitää hengitys rauhallisena ja mieli tyynenä. Ajatella tietoisesti, että hallitsen tilanteen ja kaikki menee hyvin vaikka olo on epämukava.

Tämä oli tärkeä opetus siitä, että paniikkikohtausta voi oppia hallitsemaan. Myös omaa mieltä voi oppia hallitsemaan.

Tuon kokemuksen tuoman tiedon jälkeen olen tietoisesti keskittynyt harjoittamaan mielenhallintaa, ja olen altistanut itseäni epämukaville tilanteille. Menin esimerkiksi laitesukellustunnille, vaikka ajatuskin sukelluslaitteiden läpi hengittämisestä syvällä veden alla saa sykkeen kiihtymään. Olen myös luennoinut ja juontanut vaikka ajattelin, että en pysty, enkä uskalla. Mieli harjaantuu kun sitä treenaa. Näin elämänlaatu paranee. Olo muuttuu vapaammaksi.

Mitä sinä teet sitten kun opit hallitsemaan kehoa ja mieltäsi?


Ansku


6 katselukertaa

© 2019 Philia. Proudly created with Wix.com