• philia

Apua kaamosoireisiin!

Päivitetty: 19o maalis 2019


Harmaat päivät ja pimeä ajanjakso on täällä jälleen. Kun valo ei rytmitä enää elämäämme meille optimaalisella tavalla, sohva saattaa kutsua herkemmin ja tekee mieli oikoa ehkä ruuissakin helpoimman ja hiilihydraattipitoisimman lohturuuan kautta.


Talvi on levon aikaa.

Me elämme kuitenkin yhteiskunnassa, jossa tätä ei välttämättä tunnisteta. Tehokkuusvaatimukset eivät laske talven ajaksi. Yhtälö voi saada mielen matalaksi, mutta onneksi me voimme ehkäistä ja hoitaa oireita monin eri tavoin.

Uudenlainen asenne tuo helpotusta

Vaikka työnantajat vaatisivatkin samaa tehokkuutta ympäri vuoden, me voimme kuitenkin yksilötasolla vaikuttaa omaan asennoitumiseemme. Jos me kuulumme heihin, jotka saavat auringosta energiaa ja väsyvät herkemmin pimeään vuodenaikaan, on syytä kysyä, onko todella tarpeen yrittää kahta kauheammin ja puskea omaa hyvinvointia vastaan? Mitä se tekee meille pitkässä juoksussa? Mistä vaatimuksesta voisi vähän hellittää? Omasta hyvinvoinnista ei kannata nipistää – joskaan ei vaatia omille resursseille liian suuria - joten on hyvä miettiä mistä muusta voisi hellittää.

Valo tuo tehokkaimmin avun

Pimeänä ajanjaksona valo on kortilla, mutta koska kaamosoireiluun hyvä ja tehokas hoitokeino on valo, kirkasvalolampun hankinta kannattaa. Kirkasvalolampun äärellä oleskellaan 30–60 minuuttia päivittäin, mieluiten aamulla.


Ruoka vaikuttaa mieleemme

Ravitsemuksella on äärimmäisen suuri merkitys mielen hyvinvoinnissa. Syömämme ruoka vaikuttaa aivoihimme ja mieleemme, ja ateriarytmillä on vaikutusta pimeänä aikana sisäiseen kelloomme.

Koska liiallisesti nautitut hiilihydraatit väsyttävät meitä, kannattaa niiden laatuun ja määrään kiinnittää huomiota. Itseään on hyvä hemmotella ruualla, joka ravitsee solujamme sekä buustaa aineenvaihduntaamme ja hormonitoimintaamme. Ruuan olisi hyvä antaa energiaa tasaisesti, jotta väsyttäviä verensokerin ja insuliinin vaihteluita ei tulisi.

Mitä aktiivisempi arjessaan on, sitä enemmän hiilihydraatteja voi käyttää, mutta tässäkin tapauksessa suosittelen kiinnittämään laatuun huomiota.

Leipä kannattaa vaihtaa täysjyväkauraan tai kokeilla jyväisiä siemennäkkileipiä. Sokeroidut hedelmäjogurtit voi vaihtaa luonnon jogurtteihin ja heittää sekaan vaikka mustikoita. Valkoista vehnää en suosittele kenellekään, mutta jos on täysjyväpastan ystävä, tätä kannattaa suosia illalla. Tuhdit pastat ja riisit voivat lounasruokana väsyttää liiaksi, mutta esimerkiksi illallisella toimivat paremmin. Mieluummin kuin pastoja ja riisejä suosisin kuitenkin vaikkapa juureksia.

Hedelmistä saa tärkeitä vitamiineja ja kuituja, mutta myös sokeria. Siksi suosittelen korkeintaan kahta hedelmä-annosta päivässä. Vihanneksia ja kasviksia sen sijaan sopii syödä runsaasti. Niiden kuidut tekevät todella hyvää suolistomme bakteeristolle, joka vaikuttaa aivoihimme saakka.

Oleellisen tärkeä asia on myös hyvät rasvat, kuten oliivi- tai kalaöljy. Syö jokaisella aterialla pieni annos rasvaa. Näin verensokeri pysyy maltillisena ja keho kiittää monin tavoin.


Liikunta auttaa jopa masennuksen hoitomuotona tehokkaasti

Ihminen on luotu liikkumaan. Jotta mielemme voi hyvin, tarvitsemme liikettä. Joka päivä. Se ei kuitenkaan tarkoita hurjaa suorittamista, vaan kevyttä, hiukan sykettä kohottavaa liikettä. Viime aikoina on tutkimuksin todettu, että masentuneiden potilaiden toipuminen on nopeampaa, kun toipumisprosessin aikana harrastetaan liikuntaa.

Mekanismi toimii mm. näin: Kun verenkierto lisääntyy sydämen sykkeen noustessa, aivot saavat enemmän happea sekä energiaa, ja tätä kautta myös tärkeitä kasvutekijöitä, jotka vaikuttavat hermosolujen muodostumiseen.

Suosittelen jokaista ulkoilemaan joka päivä edes pienen hetken verran. Keuhkomme kaipaavat raitista ilmaa sen sijaan, että hengitämme jatkuvasti kuivaa sisäilmaa.


Ja jos ilmat eivät suosi, ei muuta kuin iloisen värisiä ja piristäviä sadeasuja hankkimaan. Koska me haluamme teille parasta mahdollista mielen hyvinvointia, järjestimme pienen arvonnan yhdessä Nokian saappaiden kanssa.

Näin osallistut arvontaan!

1. Seuraa meitä (@philiavalmennus) Instagramissa. Löydä Instagramista sama kuva kuin tässä postauksessa (punaisilla saappailla metsäpolulla tallusteleva tyttö!) ja tägää kuvan kommenttiboksiin kaksi ystävääsi, joita kiinnostaa hyvinvointi sekä henkiseltä että fyysiseltä kantilta! Haluamme tutustua uusiin Philiattariin! Kerro myös minkä väriset saappaat haluaisit voittaa: mustat, punaiset, siniset vai keltaiset?

2. Odota jännityksellä tulevan viikon arvontapäivää eli tiistaita 13.11. 👀

ONNEA ARVONTAAN!


Ansku



9 katselukertaa

© 2019 Philia. Proudly created with Wix.com